Minulla on syntyjään ollut taipumus addiktoitua hyvässä ja pahassa. Se on yhtä aikaa heikkous ja vahvuus.

On hyvä juttu jäädä koukkuun johonkin asialliseen. Teen sitä satasella ja saatan menestyäkin. Ikävää on se, kun tulin riippuvaiseksi pornosta, huumeista ja muista päihteistä. Vanhempani erosivat, kun olin 16-vuotias. Asuimme silloin Helsingissä. Kotona oli ollut jo pitempään tosi tunkkainen ilmapiiri. Isä oli koko ajan kännissä. Aloin käyttää huumeita ja muita päihteitä, jotka ajoivat minut vähitellen pohjalle. Lopulta olin pisteessä, jossa en enää nähnyt mitään toivoa. Sillä kohtaa Jeesus puuttui peliin. Hyvä kaverini, Mikaveli, oli vierelläni, kun rukouksessa tunnustin Jeesukselle syntini ja pyysin, että Hän tulisi elämääni.

Sillä hetkellä tunsin, miten näkymätön käsi otti taakkani pois. Ennen kuin Jeesus teki niin, en edes tiennyt, miten painava se lasti oli sydämessäni ollut. Tiesin, että asiani alkavat järjestyä. Jeesus antoi tuolloin, vuonna 2009, elämääni tulevaisuuden ja toivon, kallion jalkojeni alle. Kasvu ihmisenä ei sen sijaan ole tapahtunut hetkessä. Eniten olen kamppaillut pornoriippuvuuteni kanssa. Ennen uskoontuloa en pitänyt sitä ongelmana. Ajattelin, että kaikkihan pornoa katsovat. Kristityn elämään se ei kuulu. Kun teen väärin, itken Jeesukselle, että tahdon jatkaa matkaa Hänen kanssaan. Mieleen kuitenkin hiipii ajatus, että Jeesus on minulle vihainen, osoittaa sormella ja heittää vielä yhden taakan lisää. Odotan, että Hän lyö ja rankaisee. Mutta niin ei tapahdu. Jeesus on uskollinen ja armollinen, vaikka tekisin mitä. Jeesus rakastaa oikeasti eikä milloinkaan hylkää. Se on todella suuri juttu ihmiselle, joka on kokenut tulleensa vanhempiensa hylkäämäksi.