Katja Mäntyniemi sai Koko Suomi leipoo -tv-ohjelman myötä niin mukavaa palautetta, että rohkaistui perustamaan haaveidensa kahvilan. Siellä ihaninta on rupatella asiakkaiden kanssa.

Idea yrittäjyydestä alkoi orastaa kuutisen vuotta sitten, kun lomailin perheeni kanssa Turkin Antalyassa. Kävimme siellä herkuttelemassa useamman kerran ihanilla vohveleilla.

Tulin huokaisseeksi, että saisipa näitä kotiseudultakin.

Vuonna 2020 minut valittiin Koko Suomi leipoo -televisio-ohjelmaan. Nelikymppisenä nimittäin hoksasin, että taitaa olla elettyä elämää enemmän takana kuin edessä päin. Ja etteihän sitä mihinkään pääse, ellei hae! Riemuitsin, kun etenin kilpailuun 500 kandidaatin joukosta ja neljän karsintavaiheen jälkeen. Leipuritaitoni ovat perua äitini suvusta, jossa on aina pidetty kunniassa itse tehtyä. Tv-näkyvyys toi sosiaalisen median kautta kivaa, kannustavaa palautetta. Sen rohkaisemana ryhdyin etsimään Kauhajoelta kahvilalle sopivaa tilaa.

Vuonna 2021 sopiva tulikin vastaan. Tunsin sydämestäni viihtyväni juuri siinä tilassa, vaikka toiselle hakijalle se vuokrattiin. Hän kuitenkin tuli katumapäälle parin viikon päästä, joten sain kuin sainkin mieleiseni paikan. Yrittäjänä haluan työskennellä niillä arvoilla, jotka ovat minulle tärkeitä: palvella niin kuin toivoisin minua palveltavan – ja tarjota herkkuja, jotka itsellänikin nostaisivat veden kielelle. Vohvelikahvilassani soi hengellinen ylistysmusiikki. Rukoilen, että asiakkaat voisivat kokea siellä lämpimän, kristillisen ilmapiirin. Vartuin lapsuudenkodissani kahdestaan uskovan äitini kanssa. Pyhäkouluopettajana hän osasi puhua lapsille Jeesuksesta ikään sopivalla tavalla, ja siitä minäkin pääsin osalliseksi.

Kun olin 11-vuotias, lauloin televisiossa Tenavatähti-kilpailussa ja ylsin finaaliin. Heti sen jälkeen ryhdyin keikkailemaan tanssilavoilla isäni Pepe Enrothin kanssa. Hän oli samana vuonna edennyt loppumittelöihin Seinäjoen tangomarkkinoilla. Julkaisin singlen ja valmistelin omaa levyäkin. Yhteinen aika hoiti lapsena syntynyttä isän ikävääni, mutta samalla epämääräinen ahdistus kasvoi.

Oli vaikea paikka sanoa hänelle, että lopetan. Nyt pidän ratkaisuani Jumalan suurena varjeluksena ja äitini rukousten tuloksena. Paikat ja tunnelmat, joihin esiintymiset silloin veivät, eivät olisi olleet pitemmän päälle minulle hyväksi. Uskon säästyneeni paljolta pahalta. Vuonna 1992 lähdin Tampereella hengelliseen tapahtumaan, jossa entinen jengijohtaja, Nicky Cruz, kertoi vaikuttavasti uskoontulostaan. Pian sen jälkeen polvistuin kotona rukoukseen ja pyysin päästä Jeesuksen omaksi.

Se oli puuttuva palanen, jota olin elämääni etsinyt. Siitä lähtien olen tuntenut arjessani Jeesuksen rakkautta sekä turvallista ja voimakasta ohjausta. Sydämessä on pysynyt rauha kaikissa elämän käänteissä, iloissa ja suruissa. Lähdin vielä 17-vuotiaana kokeilemaan karaoke-laulua ja tanssipaikkojen tunnelmia, mutta huomasin niiden antavan vain hetkellistä iloa, jota pian seurasi tyhjyys. Tunne oli tuttu, se sama, jonka olin kokenut lapsena keikkaillessa.

Koen nyt eläväni kahvila-arjessani elämäni parhainta aikaa. Ilo, kiitollisuus ja ymmärrys Jumalan suuruudesta valtaavat minut usein myös metsässä ja muualla luonnossa, jossa lähes päivittäin lenkkeilen. Eniten minua herkistää se, miten Hän on minua varjellut.