– Kun yhtenä päivänä istuin rikoksesta epäillyn kanssa kuulusteluhuoneessa, tunsin, että olin hänen kanssaan ihan samassa jamassa. Havahduin pahuuteen itsessäni.

KiInnostukseni hakea poliisikouluun heräsi reserviupseerikoulussa, kun oivalsin poliisin työn olevan mielenkiintoista ja monipuolista. Siinä ammatissa saisin auttaa ihmisiä sekä palvella ja turvata yhteiskuntaa ja isänmaata, joita pidin itselleni tärkeinä asioina. Nyt olen rikostutkija, joka kohtaa paljon ihmisten pahaa oloa ja katkeruutta. Tapaan niitä, jotka ovat syvällä rikosten maailmassa, mutta myös uhreja ja todistajia, jotka ovat nähneet raakaa väkivaltaa. Tutkittavakseni tulee eriasteisia rikoksia, kuten vakavaa väkivaltaa, petoksia ja varkauksia.

Kuulustellen selvitän sitä, mikä on totuus niiden taustalla. Olen huomannut useimpien asiakkaitteni tavoittelevan elämässään vapautta. Valitettavasti se vain on sellaista tippuvan kiven kaltaista pudotusta, jossa suunta on alas päin. Vaikka olen aina ollut luonteeltani pohdiskelija ja tutkija, ei minulla ollut tarvetta pysähtyä miettimään oman elämäni suuntaa tai hengellisiä asioita.
En halunnut häiritä Jumalaa, ettei Hänkään häiritsisi minua. Muutokseni käynnistyi kuulusteluhuoneessa. Yllättäen huomasin samastuvani epäillyn rikoksentekijän rooliin – henkilöksi, joka istui minua vastapäätä. Aloin tunnistaa itsessäni pahuutta, eikä se tuntunut hyvältä. Tulin tietoiseksi omista varjopuolistani ja ne suorastaan vyöryivät päälle.

Olin pakotettu etsimään elämän totuutta samoin kuin kaivoin sitä päivittäin esiin omassa työssäni. Ryhdyin vapaa-ajallani lukemaan erilaisten ajattelijoiden tekstejä uskonnoista ja filosofioista. Kerta toisensa perään niissä kehotettiin etsimään totuutta. Mutta Raamatusta luin, miten Jeesus sanoo, että Hän itse on tie, totuus ja elämä. Se sai minut kiinnostumaan kristinuskosta ja lukemaan muutoksista, mitä se on saanut ihmisissä aikaan.

Huomasin, että Kristukselle ja Hänen armolleen avautuneilla ihmisillä oli jotain mikä minulta puuttui: sisäinen rauha. Tuohon ”rauhanprosessiin” lähdin hengellisessä tilaisuudessa Helsingin jäähallissa 16.3.2012. Sen jälkeen olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtää ja kokea Jumalan rakkautta, jota on ehdoitta kaikille tarjolla. Sitten on myös ollut varaa alkaa rakastaa niitäkin, jotka ajattelevat eri tavalla kuin itse. Tosiasia on, että ihmiselle kuolema koittaa ennemmin tai myöhemmin. Joskus loppu tulee odottamattoman varhain ja yllättävällä tavalla, eikä silloin enää ole aikaa miettiä syntyjä syviä. Taivaan isällä on tarjota pala taivasta jo tähän hetkeen. Hänen apunsa on lähellä ja Hänen kätensä ovat aina avoimet ottamaan ihmisen vastaan. Hänen avullaan muutos on mahdollinen, eikä yhdenkään tarvitse jäädä yksin.

Kannan iloisen ylpeänä poliisin merkkiä, jossa ovat leijona Suomen vaakunasta ja miekka, joka pistää stopin pahalle. Molemmat symbolit löytyvät Raamatusta. Siellä Juudan leijona kuvaa Jumalan voimaa ja miekka välinettä, joka avaa tien totuuteen. Poliisin merkki yhdistyy näin myös valtiotieteeseen ja teologiaan, joista olen opiskellut maisterin tutkinnot. Perheeni kanssa olen tykännyt matkustella eri mantereilla ja tutustua eri kulttuureihin. Olen vaikuttunut siitä vilpittömästä ja valtaisastakin kristittyjen ilosta, joka viriää aineellisen puutteen keskellä esimerkiksi Intiassa ja Afrikassa, heinä- ja savimajojen vaatimattomuudessa. Enemmistöllä Euroopassa on materiaalista hyvää, mutta sydämet niin kovia.