Aika harva pystyy pelaamaan huipulla näillä ikävuosilla 

Tuukka Kotti pelaa Susijengissä eli Suomen korismaajoukkueessa, joka selviytyi 2011 ensimmäisiin EM-kisoihinsa 16 vuoteen. Sen jälkeen porukka on nähty arvomittelöissä kerta toisensa perään.

Huippu-urheilijan arki on kurinalaista erityisesti ruokavalion ja levon suhteen. Tärkeintä on nukkua riittävästi ja pitää unirytmi säännöllisenä. Melko harva pystyy nelikymppisenä pelaamaan huipputasolla, mutta minulle se on suotu. Siitä olen tosi kiitollinen! Olen nauttinut joka hetkestä. Menestyksen olen halunnut kohdata ennen kaikkea joukkueen yhteisenä saavutuksena ja ilolla muistaen sen, mistä on lähdetty ja miten suurella työllä on tavoitteeseen päästy. Varmasti osansa on jalat maassa -asenteella, johon pienestä pitäen ovat kasvattaneet perhepiiri ja ystävät. Mieli ei ole lähtenyt voittojen myötä ”keulimaan”.

Olen aviopuoliso ja kahden lapsen isä, joka nostaa hattua vaimolleen. Läheiseni joutuvat joustamaan monin tavoin, sillä pelaajana saan tietää etukäteen vain kahden seuraavan viikon ohjelman.

He ovat mahdollistaneet minulle unelmieni arjen. Rukoileminen on ollut lapsuudesta lähtien turvamekanismini, vaikka vanhempani eivät ole uskovaisia. Joskus kyllä kävimme yhdessä joulukirkossa. Aikuisvuosinanikin olen pistänyt kädet ristiin iltaisin ja jutellut Taivaan isälle peloistani ja murheistani. Kuutisen vuotta sitten hermoilin korisliigan finaaleita ja juttelin tunteistani mentorini kanssa. Hän ohjasi mielikuvaharjoitteen, jonka myötä havaitsin, millainen voima mielellä on. Se sai myös miettimään elämän perimmäistä tarkoitusta – siitä, mistä kaikessa viime kädessä on kysymys.

Luin paljon hengellistä kirjallisuutta, kunnes päädyin oman kirjahyllyni ääreen. Näin rippiraamattuni vuodelta 1996, mutta sen avaaminen ei kerta kaikkiaan huvittanut. Samalla tulin miettineeksi, miksi Jeesus-nimeä tuntuu niin vaikealta ja vastenmieliseltä sanoa ääneen. Rukoilin, että Jumala osoittaisi minulle jotenkin sen, jos Raamatussa on jotain totuutta. Sen verran tiesin, että se on maailman myydyin kirja.

Eräällä pelimatkalla päädyin istumaan lentokoneessa joukkueenjohtajamme Tero Kuivalaisen viereen. En tiennyt, että hän on uskossa. Aloimme jutella hengellisistä asioista ja tuolla reissulla kävi lopulta niin, että Tero sai rukoilla puolestani. Jotain alkoi sisimmässäni muuttua. Lopullisesti Jumala vei uskoontuloni prosessin maaliin, kun aloin käsitelellä pariin läheiseen ihmiseen syntynyttä katkeruutta ja pelkoani. Ne olivat jäytäneet sisimpääni jo pitkään. Tunnustin asiat Jumalalle rukouksessa ja päätin tahtoa antaa heille menneet anteeksi.

Vapauduin valtavasta painolastista. Elämä kristittynä miehenä on henkisesti rikasta ja jännittävää, mutta myös haastavaa. Jumala osaa lempeästi ja rakentavasti tuoda esiin omia heikkouksia, joita olisi hyvä työstää. Ja siinä ei omin voimin edistytä. Avuksi tarvitaan rukousta ja Jumalaa. Suurin siunaus on rauhan kokeminen. Elämää saa kulkea uskoen, että asiat järjestyvät. Lähimmäisenrakkaus on tullut aiempaa paljon tärkeämmäksi ja konkreettisemmaksi. Usko Jumalaan vie terveesti ajatukset pois oman navan ympäriltä. Nykyisin ajattelen enemmän muita kuin itseäni ja sitä, mitä haluaisin. Vielä en tiedä, mitä teen isona! Toivottavasti saan vielä mahdollisuuden pelata kauden tai pari. Kovasti on syttynyt halu auttaa ihmisiä, etenkin nuoria. Omasta uskosta tahdon kertoa avoimesti. Riittää, jos yksikin ihminen kiinnostuu sen tähden Jeesuksesta.